Sellerimehu voi tappaa – 7 ravitsemusvinkkiä
Tämä blogiartikkeli on hengenvaarallinen! Ainakin minun hengen, koska kirjoittamalla tästä tärkeästä aiheesta joudun kaikkien sellerikasvattajien vihan kohteeksi. Mediassa kerrotaan joskus
Tavoite oli kasvattaa vuodessa 10 kg massaa vegaanina – miten kävi?
Lokakuussa 2018 ryhdyin vegaaniksi ja otin tavoitteeksi nostaa vegaaniruokavaliolla 10 kg massaa. En tiennyt mitään vegaanisen ruoan valmistuksesta ennen lokakuuta
Ihmiskokeita tulossa
Olet luultavasti tietoinen, että teen tällä hetkellä haastetta ja kasvatan vegaaniruokavaliolla lihaksia. Ajattelin tehdä kyseiseen voimaprojektiin liittyviä pienempiä viikon mittaisia
Vegaanina 3 kk:ssa 6 kg massaa ilman lisäravinteita
Lokakuun alussa otin tavoitteeksi kasvattaa lihaksia ja nostaa vuodessa 10 kg massaa. Tarkoitus on ollut saavuttaa tämä painonnousu vegaaniruokavaliolla. Eli
Miten kasvatan vegaanilihaksia – treenit
Tässä postauksessa kirjoitan lihaskasvusta vegaanina ja mitä ajattelen treenaamisesta ylipäänsä. Ennen kun siirryn treenien aiheeseen, on syytä mainita, että käsittelen
2 viikkoa ilman lihaa – fiilikset
Lokakuussa alkoi vuosi ilman lihaa. Haasteen ensimmäisenä päivänä löysin jääkaapista possun sisäfileen paketin, jonka olin ostanut jo syyskuussa. Paistoin sisäfileen
Haasteen lähtöruutu
Söin eilen normaalisti ja join perusmäärän vettä (3,3 litraa). Tänään aamulla (28.9.2018) vaaka näytti 77,4 kg. Vuoden päästä vaa’alla näkyy
Close Menu